keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Puuvajan kasvojenkohtous kierrätysmateriaaleista

Miksi pientilan puuvaja on aikoinaan tehty maapohjaiseksi on minulle mysteeri. Klapien kuivumisen kannalta huono juttu ja muutenkin maaperä on alaspäin viettävässä rinteessä, joten koita siinä sitten pinota nättejä halkorivejä. Touhu ei ollut kestävällä pohjalla, joten suunnittelimmme liiterin uusiksi. Tyhjensimme puuliiterin ja lapioimme vanhat kaarnakerrostumat pois, jolloin hiekkapohja tuli esiin.


 Hävityksen kauhistus, mikä sotku :)


 Laudoituksen alaosa on lahoillut koska maa-aines on ollut pakkautuneena sitä vasten. Nyt seinällä on taas tilaa hengittää.


 Lattiaa varten kaivoimme varastoista "kakkosnelosia" eli niistä tehtiin kunnon tukikehikko. Lattian alle strategisiin kohtiin laitettiin tukea harkoista, joita oli sattumalta ylimääräisiä lojumassa nurkissa. Sen kummempia anturoita emme alkaneet valamaan vaan laitoimme harkot tukevasti hiekkaiseen maaperään. Tämähän on "vain" puuliiterin lattia joten varmaankin ajaa asiansa.


Materiaalieina käytimme suurilta osin purkujätettä keltaisesta talosta, eli puutavaraa ei tarvinnut ostaa. Taas tuli todistetuksi että kaikki kannattaa säästää, selvää romua lukuun ottamatta. Koskaan ei tiedä milloin tulee tarvinneeksi jotain. Tärkeää on kuitenkin miten ja missä tavaraa säilyttää, kaiken pitää olla järjestyksessä että piha ei ala muistuttamaan kaatopaikkaa :)

Näillä näkymin klapit ehtivät suojaan ennen talven tuloa.

torstai 22. syyskuuta 2016

Syyskesän tunnelmat

Kesä taisi olla nyt sitten tältä erää pulkassa ja kokosin sitä ajatellen saariston syystunnelmat yhteen pakettiin. Kuvia tulee napsittua aina siellä täällä ja missäpä niitä muuten esittelisi. Eli hyvää syksyn alkua kaikille!






Linnunpesä rantavajan seinustalla on toimittanut virkansa tältä kesältä.


Merimetsojen valtaama luoto. Jotenkin hurjanoloinen tunnelma. Joku kauhuelokuvan intro tulee mieleen :)


Pefletit ilta-auringossa...


Kasteisista hämähäkinseiteistä tulee aina syksy mieleen.


Merikotkan näkeminen ei enää saa kenenkään ilmettä värähtämään, sen verran yleinen näky se nykyään on. Kunnioitusta herättävä olemus sillä silti edelleen on. Toivottavasti tämä yksilö suuntasi merimetsoilla herkuttelemaan :)


Tämä ei ole meidän rannastamme mutta jotenkin kiehtova näky. 


Ovat nämä tunnelmat jännittäviä täällä saaristossa!

tiistai 13. syyskuuta 2016

Vanha kunnon venevaja

Eräs ikuisuusprojekti on saariston vanha, hyvin palvellut venevaja. Vanhoja tukkeja joutuu uusimaan sieltä täältä ja vedessä lotraamista ei voi harrastaa muuten kuin kesäaikaan, joten remonttiaika on rajoitettua. Venevaja on luultavasti 1950-luvulta ja sinne ovat lähitilojen saaristolaiset kokoontuneet selvittämään kalansaaliitaan, millä selittyy venevajan suuri koko.


Kun kuvaa katsoo niin mielessä saattaa käydä että uutta maalipintaa voisi sipaista, mutta aiomme uusia koko laudoituksen jossain vaiheessa.


Ennen käyttöä tukit aisataan eli kuoritaan. Tuli vain mieleen kaikki työvaiheet jotka tätä vaihetta ovat edeltäneet: ensin puu on kaadettu, sitten oksat poistettu, oksat kasattu kokoon ja viety nuotiopaikalle ja tukki tuotu paikan päälle traktorin avulla. Ilman moottorisahaa ja traktoria emme mitenkään saisi hommia tehtyä, vaikka omavaraisia olemmekin tämän puumateriaalin osalta. Nämä ovat realiteetit tällä hetkellä.




Vanhat, poistettavat puuosat ovat kauniisti levän "patinoimat".


Tukkien käsittely hankalissa, epätasaisissa paikoissa on todella raskasta työtä. Voin ihan kylmästi todeta että se ei ainakaan ole mitään naisihmisen hommaa, ellei sitten satu omaamaan amatsonin voimat ja kestävyyden :)


Venevajan ulkoseinustaa.


Nykyisellään rantarakentaminen on kiellettyä (paitsi erityisluvalla, eli käytännössä turha luulo että lupa heltiää) joten kannattaa vaalia niitä olemassa olevia rantarakennuksia. Ne ovat totisesti historiaa ja oikeastaan tämän takia venevajamme on kalastajatilan arvokkain rakennus. Jos saaristossa aikoo viettää aikaa muutoinkin kuin kesällä niin venevaja on erittäin tarpeellinen. Syysmyrskyt mukiloivat laiturissa olevat veneet tuusan nuuskaksi jos huono tuuri käy. Muutenkin on hyvä että löytyy suojainen paikka jossa selvittää verkot syysviimassa.

 

Verkot saavat vielä hetken roikkua rauhassa odottaen kalakauden alkua. Saalista alkaa tulemaan vasta syyspuolella. Pääasiassa verkkoon käy täällä ahvenia, simppuja, kuoreita, siikoja, haukia ja joskus kuhaa, suutari, silakkaa, lahnoja, särkiä tai kiiskiä. Vähän kaikenlaista siis. Kesäaikaan venevaja toimii turvapaikkana kalanpoikasille.


Pieni katsaus vuoteen 1996 jolloin tehtiin uusi arkku venevajaa tukemaan. Sitä ilman rakennus olisi jo ajat sitten lytistynyt keskeltä kokoon.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Saariston sato



Sainpahan osan omppusadosta talteen ja kuivattua. Oikein näppärästi omenat kuivuivat puuhellan yläpuolella ihan parissa päivässä. Perinteinen kuivausmenetelmä osoitti siis toimivuutensa. Kuivatut omenat ovat kyllä suurta herkkua joten niitä täytyy tehdä varastot täyteen. Kuivauksessa on se hyvä puoli että ei tarvitse hiki päässä keitellä ja säilöä tai viedä pakastimesta tilaa.


Omenalohkoja liottelin hetken sitruunavedessä ennen naruun pujottamista.



Nam nam, näistä tulee melkein riippuvaiseksi.


Hasselpähkinöitäkin olin suunnitellut kerääväni mutta tänä vuonna ei ollutkaan mikään mahtisato. Kokonaiset neljä kappaletta sain kokoon...


Kesäkurpitsasta tehtyä säilykettä. En ota kunniaa sillä tämä oli anopin kokeilu, mutta oikein hyvin onnistunut.



Kriikunoita puutarhan vanhoista kriikunapuista. Maistuvat sekä ihmisille että peuroille :)


Kasvimaalle ja perunamaalle kävi kyllä kalpaten tänä vuonna! Perunan varret, maustekasvit, raparperi, vihannekset, viinimarjat ja mansikat päätyivät kaikki sorkkaeläinten suuhun.


Joka ilta peurat ovat siis käyneet herkuttelemassa puutarhan antimilla. Tämä vuosi on ollut kaikista pahin siinä mielessä että mikään ei ole saanut olla rauhassa. Saaressa tietysti populaatio ei pääse levittäytymään uusille elinalueille, ja viime talvina ei ole ollut oikein kunnollisia jäitäkään joita pitkin liikkua muihin saariin. Tässä tilannekuvassa peuralle maistuvat maahan pudonneet kriikunat.

tiistai 30. elokuuta 2016

Kuivatut omenat ilman kuivuria

Omenoita taitaa tänä vuonna tulla vähän joka tuutista ja moni varmasti pohtii mitä kaikkea niistä saisi aikaiseksi. Minulla ei tällä hetkellä ole resursseja suurien omenamäärien käsittelyyn ja varastointiin, joten ajattelin tehdä kuivattuja omenoita. Kuivattavaksi sopivat parhaiten talvi- ja syysomenat mutta voi myöskin kokeilla kiinteämaltoisia kesäomenoita.

Kuivatut omenat kerätään suoraan puusta, pestään ja siemenkota poistetaan omenaporalla. Omenat siivutetaan ja uitetaan sitruunavedessä tummumisen estämiseksi. Minulla ei ole kuivuria eikä kiertoilmauunia, joten ajattelin pujotella omenarinkulat naruun ja ripustaa kattoon puuhellan yläpuolelle. Saaristotilalla nimittäin puuhella lämpiää päivittäin ruuanlaiton lomassa muutenkin. Ensi viikolla sitten selviää lopputulos!
Päivitys: Kuivatut omenat löytyvät täältä.


Vaikka viljellyt, kotimaiset omenat ovatkin ihania niin täytyy vielä hehkuttaa että "villiomenat" ovat kaikista parhaita. Meillä on perinteisesti käytetty aina villiomenoita omenapiirakkaan sillä ne ovat sellaisenaan syömäkelvottomia. Mitä happamampi omena sen parempi piiras tai sose, joten kannattaa muistaa että todella happamat omenat ovat aivan käyttökelpoisia.

Ikivanha tarhaomenapuu.
 
Perhepiirissä olemme aina puhuneet villiomenapuista kun on kyseessä "villi", kitkerä omenalajike mutta oikea nimitys onkin metsäomenapuu. Metsäomenapuu on rauhoitettu ja ilmeisesti vähenemään päin, sillä se risteytyy helposti viljeltyjen omenalajikkeiden kanssa. Monet "villiomenapuut" taitavatkin olla risteymiä tai villiintyneitä tarhaomenapuita. Sen verran harvinainen laji on kyseessä että tuskin mekään mitään aitoja metsäomenoita olemme keränneet. Metsäomenapuun ja tarhaomenapuun erottaa esimerkiksi siitä että metsäomenapuu on orainen (piikkinen). Jos metsäomenapuu tontilta löytyy niin kannattaa siis muistaa vaalia sitä!


Sadonkorjuuta etteivät peurat ehdi ensin! Niillekin kyllä satoa riittää...


Happamista omenoista syntyy paras piirakka.

Näihin tunnelmiin päätämme kierroksen omenatarhassa!

tiistai 23. elokuuta 2016

Aromikas aronia hyötykäyttöön

Aronia (Arónia melanocárpa), koristearonia (Aronia × prunifolia) ja marja-aronia (Aronia mitschurinii), ovat monelle tuttuja koristepensaita. Pohjois-Amerikasta kotoisin olevaa aroniaa on Venäjällä jalostettu hyötykäyttöön jo vuodesta 1834 lähtien. Haluan tässä levittää aronioiden ilosanomaa ja jakaa vinkkejä marjojen hyötykäyttöön, sillä aroniat eivät tunnu kuuluvan ihan jokakeittiön perusmuonaan. Tähän olen koonnut kunnon tietopläjäyksen sekä aronian käyttömahdollisuuksista, kasvuvaatimuksista että terveyshyödyistä.

Ensimmäisen vuoden sato metsäpuutarhassa! Ei kovin ruhtinaallinen mutta siitä se lähtee.

Marjojen käyttömahdollisuuksia

 
Tuoreet aronian marjat ovat sellaisenaan melko karvaita, mikä ehkä selittää niiden vähäisen suosion meillä Suomessa. Erilaisiin ruokiin käytettyinä ne kuitenkin ovat erinomaisia. Pieni pakkanen myös puraisee marjoista karvauden.
Aronioita voi kuivata, mehustaa, käyttää viinin valmistukseen, smoothieen, pakastaa ja hillota. Hilloihin ne soveltuvat hyvin koska sisältävät runsaasti pektiiniä, ja mausteeksi hilloon sopivat vaikkapa vanilja, piparminttu ja hunaja. Marjoja kannattaa myös kokeilla sekoittaa esimerkiksi omenien, luumujen tai hapokkaiden marjojen joukkoon, kuten punaviinimarjoihin, ruusukvitteniin tai karviaiseen jolloin maku tulee paremmin esiin. Myös leipään, jugurttiin ja jopa jäätelöön niitä käytetään muualla maailmassa. Puolassa kuivattuja marjoja käytetään yrttiteen valmistukseen. Piirakkaa varten marjat kannattaa ensin keittää hilloksi, sillä muutoin marjat jäävät koviksi. Kannattaa aina myös muistaa että aronian marjat tahraavat herkästi.

Oma reseptisuosikkini on aroniarahka, joka on mielestäni paras kaikista rahkajälkiruuista verrattuna vaikkapa perinteisiin vadelma-, banaani-, tai mansikkarahkaan.

 Aroniarahka:
  • 2 dl kermaa
  • 1 purkki rahkaa (250 g)
  •  puolisen litraa aronian marjoja
  • 0,5 - 1,5 dl sokeria (maun mukaan)
Aronian marjat keitetään tilkassa nestettä kunnes ne mehustuvat. Mehu puristetaan siivilän läpi ja annetaan jäähtyä. Vaahdotettu kerma ja rahka sekoitetaan. Aronian mehu ja sokeri kannattaa lisätä maun mukaan. Mehu on melko voimakkaan makuista joten sitä ei välttämättä tarvitse kaikkea käyttää.


Terveyshyötyjä


Aronia kuuluu selkeästi kategoriaan "superfood". Marjat sisältävät 6 - 11 % sokeria, runsaasti E- ja C-vitamiinia, karoteenia, E-vitamiinia, flavonoideja ja monia mineraali- ja hivenaineita. Marjoja on käytetty verenpainetaudin ja verisuonten kalkkeutumien hoitoon (Rautavaara T. & Knuuttila P. 1981). Marjat sisältävät myös runsaasti antioksidantteja joiden on yleisesti ottaen todettu ehkäisevän syöpien kehittymistä ja ikääntymistä. Aronian marjojen sisältämien ainesosien käyttömahdollisuuksia lääketieteessä on tutkittu melko laajasti (Aronia, Wikipedia) Aronian sisältämät antioksidantit ovat tämänhetkisen tiedon valossa se terveyden kannalta merkittävin ainesosa. Tämän osalta aroniat peittoavat jopa mustikat, mustaviinimarjat ja karpalot (agmrc.com/aronia-berries 23.8.2016).


Viljely on helppoa!


Aronia kasvaa 1 - 3 metriseksi, kukkii hienosti alkukesästä ja syksyisin lehdet saavat kauniin ruskavärityksen. Se on erittäin vaatimaton ja satoisa pensas joka ei tarvitse kovin kummoisia olosuhteita viihtyäkseen. Tämä on se pensas jota kannattaa kokeilla vaikka metsän reunaan tai joutomaalle. Luonnossa aroniapensaat kasvavat metsän alus- ja reunuskasvillisuutena joten ne viihtyvät myös puiden alle istutettuina.
Aronia viihtyy pohjoisessa Rovaniemelle saakka ja on myöhäinen kukkija jolloin hallanvaara alkaa olla ohi. Marja-aronian lajikkeita ovat esimerkiksi "Viking" ja "Nero", vaikka muutkin lajit ovat syötäviä. 
Parhaiten aronia tuottaa satoa multavassa, vettä läpäisevässä maassa aurinkoisella paikalla, eikä kirjallisuuden mukaan viihdy hiekkaisessa tai savisessa maassa. Lapsuudenkodissani tosin aronia kasvoi vuosikaudet hyvin viihtyen savisessa rinteessä.

Aroniat sietävät hyvin kuivuutta, tuholaisia ja tauteja. Kannattaa silti pitää mielessä että ne kelpaavat syötäväksi peuroille, jäniksille, linnuille ja jyrsijöille, jolloin aita tai verkko saattaa olla tarpeen suojaamiseen. Aronia on itsepölyttyvä joten yksikin pensas riittää sadon tuottamiseksi. Yksi pensas voi tuottaa jopa 8-10 kg marjoja.
Joissakin ohjeissa aroniaa suositellaan leikattavaksi viiden vuoden välein jotta se tuottaisi paremmin marjoja. Leikkausvuonna satoa ei tule. Tosiasiassa ehdottomasti parempi tapa on leikata jokunen oksa sieltä täältä vuosittain. Näin satoa tulee tasaiseen tahtiin. Leikkuu suoritetaan myöhään talvella tai aikaisin keväällä ennen silmujen puhkeamista.

Eipä sitten muuta kuin aronioita istuttelemaan, ellei sellaista jo puutarhan perältä löydy!


Lähteet:
Rautavaara T. & Knuuttila P. (1981). Mihin marjamme kelpaavat. WSOY.
Yhteishyvä: kasviopas, marja-aronia
ET-lehti: Parhaat marja-aroniareseptit
Wikipedia: marja-aronia
Suomalainen Taimi: marja-aronia
Wikipedia, Aronia (englanniksi)
http://www.agmrc.org/commodities-products/fruits/aronia-berries/
Yllä oleviin viitattu 22.8.2016.

tiistai 16. elokuuta 2016

Avaimenreikäpuutarha - totuuden hetki on koittanut

Nyt tulee selonteko tämän kesän villistä viljelykokeilusta: avaimenreikäpuutarha aka keyhole garden (avaimenreikäpuutarha on oma suomennokseni). Tämä sopii erityisesti niille jotka eivät pidä kitkemisestä tai kumartelusta mutta haluavat hyvän sadon helposti karussa maaperässä. Toisaalta tämä on viljelyä pienessä mittakaavassa joka sopii hyvin pieneenkin pihaan.

Ihan kiitettävästi kurkut ovat viihtyneet. Eikä muuten pahemmin ole tarvinnut kitkeä!

Kasvimaan perustin tänä keväänä ja nyt kurkut rönsyilevät siinä valtoimenaan. Ajatuksena tässä oikeaoppisesti olisi että keskellä on pieni, pyöreä komposti jonka kautta kastelu tapahtuu ja josta liukenee samalla ravintoaineita kasvualustaan. Tein siis kanaverkosta pienen kompostihökötyksen ja ajattelin että siihen ei kannata laittaa mitään eläinperäisiä ruuantähteitä, koska joku villieläin niitä voisi käydä levittelemässä. Pelkkiä kasviksia siis. No siltipä supikoirat olivat yhtenä yönä käyneet tonkimassa ja riehumassa joten komposti piti tyhjentää ja lakkauttaa. Itse kasvimaa sai kuitenkin jatkaa elämääänsä normaaliin tapaan.

Kaikenlaisia kasveja tähän alunperin suunnittelin mutta lopulta vain kurkut lähtivät kunnolla kasvuun, sekä muutama pieni vahapapu ja salaatti. Alussa multa osoittautui myös liian happamaksi ja kasvit eivät tahtoneet kasvaa, joten mukaan lisättiin hätäratkaisuna puun tuhkaa.


Innokas supikoira on käynyt ruopsuttamassa kompostia ja tassuttelemassa ympäriinsä. Olisihan se toisaalta pitänyt arvata jo etukäteen...

Avaimenreikäpuutarhan muoto on minusta erittäin käytännöllinen, koska syvennyksen ansiosta istutusta pääsee kätevästi ronkkimaan joka suunnalta. Korkeat reunat ovat huomattavasti ergonomisempia selälle kuin perinteinen kasvimaa. Reunathan voivat olla periaatteessa mitä tahansa sopivaa materiaalia, mutta jos tontti sattuu olemaan kiviä täynnä niin niitä kannattaa hyödyntää. Perustamisvaihe saattaa olla raskas mutta jatkohoito on sitten helppoa.


Iso kurkku ja pikkukurkku söpösti vierekkäin. Avomaankurkussa on se huono puoli että se on hieman karvainen, joten sen joutuu kuorimaan. Karvatonta kasvihuonekurkkua on menneinä kesinä meillä kasvatettu ulkona onnistuneesti.

Tällainen pieni kasvimaa kannattaa ehdottomasti sijoittaa kulkureitin varrelle, tässä tapauksessa huussipolun viereen. Täten kasvustoa tulee tarkkailtua monta kertaa päivässä.
Jos tontin maaperä on kuivaa ja karua tai kovaa savea, voi olla parempi vain suosiolla laittaa tällainen kohopenkki kuin yrittää väkisin sekoittaa maahan kaikkea maanparannusainetta. Toinen vaihtoehto huonolle maaperälle voisi olla kateviljely, mutta halusin kokeilla jotain erikoisempaa.

Kasvit tähän kannattaa valita niin ettei kovin isojuurisia laita, kuten kesäkurpitsaa tai perunaa. Kurkku tuntui viihtyvän hyvin, samoin salaatti. Miksei voisi pieneen kesätarpeeseen kokeilla vaikka retiisejä, sipulia, porkkanaa, mangoldia ja punajuurtakin. Isoja määriä yhdessä tällaisessa ei saa viljeltyä, mutta vaikka kesämökille tai pieneen pihaan aivan oivallinen ratkaisu. Ainahan näitä voi rakentaa lisääkin...


Etualalle on kohonnut jo toinen samanmoinen. Kivien väleihin sopii tiivisteeksi sammal.

Seuraava avaimenreikä onkin ilmestynyt edellisen viereen ja tästä on nyt jätetty se kompostihäkkyrä pois. Kivireunukset sulautuvat mielestäni hyvin ympäristöön ja ovat kaunista katseltavaa. Kun kivien väliset kolot tiivistää sammaleella niin esteettinen kokonaisuus on valmis. Alimmaiseksi laitettiin muuten juurimattoa etteivät läheisten puiden juuret kasvaisi multakerrokseen!


Ihana kurkkuyrtti joka kasvoi lopulta aivan muualla kuin itse kasvimaassa.

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Blogihaaste ja pähkinäpolku


https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhJnuqcwJ1zm1KSLZ_iyIZVA90LrUU5EJ5YBRo_XgghQWd2Lha15UuRPctPPy4WI63szg35lj8Q9J0WqdJY09NsqeK7a86pf0jVWfiXDqL-ws5po9B89uAeMXz4YX2-PSX2u4pBRpqOvhPK/s1600/Na%25CC%2588ytto%25CC%2588kuva+2016-06-16+kello+16.31.22.png


Haaste
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen. 
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi.


1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen:
 
Kiitos haasteesta ja tunnustuksesta! Vastailen haasteeseen ja heitän väliin tunnelmakuvia saaristossa sijaitsevan, maagisen pähkinäpuupolun varrelta. Olipa hauskaa saada tunnustus ja haaste, minulle aivan ensimmäinen laatuaan. Kiitos Sanni! Ja jotenkin yllättävän haasteellinen haaste tämä :)

Matka alkaa.

2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen:

Alunperin en olisi koskaan uskonut aloittavani bloggaamista, sillä aikaisemmin tekstin tuottaminen on ollut hirveää pakkopullaa! Kyllä, suunnilleen vihasin ainekirjoitusta koulussa :) Halusin kuitenkin taltioida koko perheen edesottamuksia ja hankkeita blogin muodossa, ja tämähän on ollutkin hauskaa. Alkuun pääsy vaati yllättävän paljon aikaa ja paneutumista mutta kannatti, sillä nyt bloggailu sujuu jo leppoisammin.


Kukakohan tämän kivimuurin on tähän rakennellut?

3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille:

Netti on pullollaan vinkkejä ja blogeja jotka käsittelevät bloggaamista joten paras ohjeeni on tutustua niihin! Kannattaa myös lueskella muiden blogeja ja silmäillä blogien ulkoasuja ja teemoja joista saa inspiraatiota oman tyylin luomiseen. Ulkoasu on melko tärkeä osa blogia ja tässä kohtaa lukijaystävällisyys ja selkeys on tärkeää. Oma bloggaustyyli löytyy ennen pitkää kokeilemalla, pääasia että jotain sepustaa ja muistaa tarkistaa oikeinkirjoituksen. Kunhan ensi alkuun selvittää mitä tarkoittaa gadget, widget ja banneri niin pääsee jo aika pitkälle! Kirjoitusideoita kannattaa koko ajan laittaa muistiin vaikka pieneen vihkoon tai älypuhelimeen päivän mittaan ettei tule inspiraatiokatkosta.


Ihan kuin jostain keskiajan Euroopasta. Mitähän kaikkea tallaajaa tässä on kulkenut aikojen saatossa.

4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi:

 Blogini nimesi Sanni blogista Riippumattomammaksi.


Polun varrelta löytyy hirsirakennus, varmaankin heinäladon virkaa toimittanut.

5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi:

Oma tupa, Anne-Mari
Sulosointuja Riitapalosta, Riitapalon Noora
Villa Idur, Pilvi
Farmer to bee, Hunajapupu
Harmaa torppa, Harmaan torpan emäntä
Tää on vielä kesken, Keskeneräinen

Jos joku on sattumoisin tämän haasteen jo saanut ja se on mennyt minulta ohi, niin eipä tarvitse uudestaan ruveta vastailemaan :) Eikä tämä ketään velvoita mihinkään muutenkaan, joten en ota nokkiini jos ei kerkeä kirjoittamaan.


torstai 4. elokuuta 2016

Miksi lampaita?

Tajusin tässä eräänä päivänä että yksi pitkäaikaisimmista haaveistani olisi ehdottomasti oma, pieni lammaslauma. Tämä on siis jo ihan lapsuuden aikainen haave ja joskus täytyy saada unelmoidakin.  Lampaita tai muitakaan elukoita meille ei tule ennen kuin elämämme on tarpeeksi vakiintunutta, mutta monestakin syystä lampaiden pito olisi järkevää.

Lampaita saaristossa vuonna 1996.

Kalastajatilalla on ollut lampaita aina kesäisin, tosin ei enää viime vuosina. Kun Jeppe perheineen tuli kalastajatilalle vuonna 1996, se oli ollut melko tyhjillään noin parikymmentä vuotta. Voi vain kuvitella miten metsittynyt pihapiiri rupesi olemaan! Valtavasti töitä on tehty pihan ja rakennusten parissa ja lampaat ovat osaltaan auttaneet maisemoinnissa. Lampaat olivat kesäisin lainassa lähisaaren lammastilalta ja ne haettiin ja vietiin venekyydillä.

Pullerot pikkupässit maisemointipuuhissa saaristossa vuonna 1996.

Unelma lampaista pompsahti taas pinnalle kun viimeaikainen teema meillä on ollut vahvasti risut ja raivaus. Koska haluan elämältä muutakin kuin risusavottaa, täytyy laiduntavia eläimiä olla. Lampaat eivät ole esimerkiksi vuohen veroisia raivaajia, mutta pitävät kyllä heinät ja risukoiden alut aisoissa. Lisäksi lampaat ovat helpohkoja käsiteltäviä ja hoidettavia. Lampaan liha jakaa mielipiteet mutta minusta ainakin karitsan liha on hyvää. Nahasta saa taljoja ja muitakin tuotteita ja villaa voi melko helposti vaikka huovuttaa. Mummoni on aikoinaan opettanut minulle myös villan karstaamisen ja kehräämisen alkeet. Neulominenkin on aivan peruskauraa ollut jo pienestä saakka. Olisipa mahtavaa omistaa villapaita jonka on alusta asti tehnyt itse, aivan lampaan kasvattamisesta lähtien.

Laidun ja umpeenkasvanutta rantaa vuonna 1996.

Sama ranta vuonna 2016. Missä lampaat?

Merenrantaniityillä laidunnus olisi erityisen tärkeää, sillä muuten rannat kasvavat nopeasti täyteen järviruokoa. Entisaikaan laidunnetut rantaniityt muodostivat monipuolisen kasvilajiston ja elinympäristön monille eläinlajeille. Nykyisin melkein kaikki rannat puskevat järviruokoa, jota myös (virheellisesti) kaislaksi nimitetään. Järviruo'on leviämiseen vaikuttaa osaltaan myös vesistöjen rehevöityminen. Tälle saaristoniitylle olisivat laiduntajat tervetulleita ylläpitämään luonnon monimuotoisuutta!

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Muodonmuutoksia

Hip hei! Nyt tuntuu hyvältä ja syy siihen löytyy pikkuhiljaa tapahtuvasta järjestyksen muodostumisesta. Isäntäkin on palannut neliviikkoiselta työrupeamalta kotiin joten olemme päässeet yhdessä paiskimaan ulkohommia. Jumankauta että ovat risut saaneet kyytiä pientilalla viime aikoina. Ei olisi ikinä  uskonut minkä näköisiä rakennuksia pusikon takana piileksiikään. Sekä vanha sauna että navetta on nyt päässyt paremmin esiin kasvillisuuden joukosta. Koko paikan tunnelmakin on muuttunut heti aivan erilaiseksi. Semmoinen synkkä ja masentava ilmapiiri on saanut väistyä. Pientilalle on alkanut virrata uutta elinvoimaa.

Takavasemmalla vanha saunarakennus ja oikealla navetta.

Kertauksen vuoksi palatkaamme aikaan jolloin ympäristö oli pusikoitunut. Näistä "ennen"-kuvista saa jonkinlaisen käsityksen siitä mikä määrä vesakkoa ja puita on piirittänyt alaa. Vesakkoa on edelleenkin raivattavana ja nyt olemme karsineet vasta ehkä muutaman prosentin, mutta kyllä sielu lepää tuloksia katsellessa. Täytyy muistaa pysähtyä ihastelemaan saavutettuja virstanpylväitä jottei vallan uuvu kaiken työmäärän alla.

Vanha saunarakennus aiemmin kesäkuussa.

Vanha saunarakennus nyt. Onko se tosiaan sama rakennus?!

Navetta ennen.

Navetta nyt.

Eipäs muuta kuin traktorin peräkärryyn risut ja menoksi. Ilman traktoria olisimme varmasti vieläkin raahaamassa niitä risuja...

Hienossa säässä pääsimme työskentelemään.




Kärräsimme kaikki katkotut vesat ja risut pellolle ja aika monta kuormaa niistä tuli. Lopussa alkoi jo kyllästyttää mutta on kai paras hyväksyä että risut ovat ikuisesti osa elämää. Niitä on niin valtavasti että emme tiedä mihin niiden kanssa joudumme, mutta nämä pellolle roudatut kasat aiomme kylmästi vain polttaa syksyn tullen. Ei tietysti kaikkea yhtä aikaa vaan yksi kasa kerrallaan, hallitusti, sateella. Tässäkin kohtaa tulee mieleen miten tärkeää olisi pitää paikat laidunnettuina, niin pusikoita ei pääsisi alun perinkään syntymään. 

Ja eihän se homma siihen loppunut! Paksummat puut täytyy kerätä polttopuuksi.

Onneksi tuli hankittua kunnon peräkärry! Polttopuumateriaalia tuli lisäksi taas hirveät määrät ja nämä vain muutamasta paikasta. En ymmärrä miten siinä aina käy näin; joka kerta kun on tarkoitus tehdä vain nopeasti joku pikkuhomma niin löytääkin itsensä jonkin isomman savotan keskeltä.


Mitähän seuraavaksi..?

Piha on nyt täynnä rankoja ja aiemmin tehtyjä klapeja. Puuliiteriin täytyisi siis saada lisää tilaa... Kun totesin että koittaakohan koskaan päivä jona piha on täysin puhdas niin Jeppe vastasi että toivon mukaan ei, sillä se tarkoittaisi sitä että toiminta on pysähtynyt!