perjantai 27. toukokuuta 2016

Avaimenreikäpuutarha eli keyhole garden valmis!

Nyt on avaimenreikäpuutarha valmis! Kirjoittelin aiemmin keyhole gardenin teoriaa ja sain nyt aikaiseksi tällaisen. Jännittävää!



Tuossa keskellä törröttävä kanaverkko on kompostiosa jonka kautta kastelu tapahtuu, jolloin kompostimehut leviävät ympäröivään multaan. Siihen täytyy saada joku kansi päälle vielä suojaamaan sateelta ja nälkäisiltä eläimiltä. Kompostin keskelle laitoin risuja ja pahvia lisäämään ilmavuutta. Ruokajätteitä tähän sitten lisäillään ja välillä jotain haketta tai muuta kuohkeaa materiaalia lisäämään ilmavuutta. Kasteluksi pitäisi ainakin teoriassa riittää ämpärillinen vettä silloin tällöin.

Metsän reunassa oli sopivasti muutama iso kivi joiden kylkeen kivireunus alkoi muotoutua. Isommat kivet sain kammettua rautakangella maasta ylös käyttämällä vanhaa niksiä, eli pikkukiviä lisäten ison kiven alle sen saa pikkuhiljaa nitkuteltua maan pinnalle.

Tarvikkeet:
  • kiviä (tai tiiliskiviä)
  • puunkappaleita, oksia ja risuja
  • pahvia 
  • pakkauskartonkia (tai esim. olkia) 
  • maatunutta kompostia
  • puiden lehtiä
  • puutarhamultaa
  • kanaverkkoa

Toteutus:
Kivimuurin sisäpuolen reunustin ruskealla pahvilla jotta multa ei valuisi kivenkoloihin. Alimmaiseksi laitoin kuivia risuja ja oksia. Niiden päälle tuli pakkauskartonkia. Myös esimerkiksi oljet tai sahanpurut käyvät ja kannattaa käyttää mitä tontilta löytyy.
Viime vuotista kompostia ja puiden lehtiä lisäsin päälle viisi kottikärryllistä. Lopuksi viisi 50:n litran säkkiä kaupan puutarhamultaa.
Tein tämän kohopenkkivirityksen äitini mökille jossa kiviä riittää rakennusmateriaaliksi.

Huomioitavaa:
Alimmaiseen kerrokseen olisi kannattanut laittaa paksumpia puunkappaleita. Ihan kunnon pöllejä vaikka, sen verran paljon maantäyttöaineksia tähän kumminkin uppoaa. Pakkauspahvien osalta kannattaa välttää värillisiä painomusteita joista voi liueta epämääräisiä aineita maaperään ja sitä kautta edelleen kasvatettaviin vihanneksiin. Kanaverkon reunat jäivät turhan korkeiksi mutta tulevaisuudessa aion lisätä penkin korkeutta. Ja ai niin, kuten kasvimaat yleensä tämäkin olisi kannattanut tehdä jo syksyllä niin ehtisi paremmin asettua.

Tämä koko systeemi on minulle ihan uutta että en ota vastuuta mahdollisen harhaanjohtavan tiedon jakelemisesta. Metodeistani saa vapaasti esittää rakentavaa kritiikkiä kommenttiboksiin jos löytyy huomioitavaa. Syyskesällä tulee selonteko tämän toimivuudesta.



Tähän kohopenkkiin tulee kurkkuja, pensas- ja vahapapuja, pinaattia, tilliä, salaattia ja kurkkuyrttiä. Tällaisessa kohopenkissä viihtyvät monet kasvit mutta esimerkiksi peruna, kesäkurpitsa ja monet yrtit eivät lukemani mukaan menesty kovin hyvin.

perjantai 20. toukokuuta 2016

Omavaraisuuden ja omaperäisyyden rajalla

Omavaraisuus on tuntunut viime aikoina nousseen kovasti pinnalle. Aina välillä lehtiin putkahtelee artikkeleita omavaraistaloudessa elävistä ihmisistä ja aihe tuntuu kiehtovan monia mutta samalla jakaa mielipiteet. Aiemmin omavaraisuutta ehkä pidettiin erikoisena, epätavallisena ja jopa omaperäisenä. Nyttemmin esimerkiksi Jenkeissä ruokaomavaraisuus on ottanut tulta alleen nimikkeenä "home-steading", joten tästä saattaa tulla pian ihan normielämää tietyissä piireissä.  Jonkinlaista selviämis- eli "survival"-henkeäkin tähän liittyy.

Moni joka ei omavaraisuutta tavoittele ihannoi sellaista elämäntapaa. Maalla asuminen omavaraisena saattaa petollisesti vaikuttaa idylliseltä hypyltä pois oravanpyörästä, meditointia ja yrttihoitoja. Todellisuudessa siihen liittyy paljon kiroilua, hikoilua, sisua ja perse edellä puuhun menoa. Mikään ei toimi, ainoa mikä kasvaa on rikkaruohot, valkohäntäpeurat söivät sadon, katto vuotaa edelleen. Koskaan ei ole kaikkea hankittuna mitä tarvitsisi että ylipäätään voisi omavaraisuutta harjoittaa. Alussa oli suo, kuokka ja Jussi!

Räntäsateessa on oivallinen tilaisuus laskea verkot veteen ja polttaa risut.

Omavaraisuus on kiehtonut minua jo yläasteikäisestä lähtien, mutta se ei ollut kovin mediaseksikäs aihe noihin aikoihin joten paras oli pitää matalaa profiilia ettei vain vahingossa olisi leimattu jotenkin erilaiseksi. Nykyisin internetin kultakaudella samanhenkisiä ihmisiä on onneksi paljon helpompi löytää, ja ironista kyllä tämä uuden ajan teknologia mahdollistaa vanhan ajan oppien levityksen.

Sienisatoa perkauksen ja puhdistamisen jälkeen.
Omavaraisuus on tietyllä tavalla äärimmäinen tapa elää, sillä se todella vaatii asiaan vihkiytymistä ja paljon panostusta ennen kuin edes pääsee alkuun. Tähän tietysti vaikuttaa harjoitetun omavaraisuuden laajuus, mutta minulle omavaraisuus edustaa melko laajaa käsitettä ja itse olen vasta tekemässä pohjatöitä omavaraisuuden taipaleella. Tiettyä omaperäisyyttä koko touhuun liittyy tietysti, sillä vaatiihan se isoja satsauksia jotta alkuun pääsee ja sittenkin käytännön fyysinen työmäärä on oikeastaan loputon. Jotenkin hullu kai täytyy olla jotta tähän hommaan ryhtyy. Onneksi löysin kumppanin joka on yhtä lailla maalaisjuntti.

Tuttavapiirissäni en oikeastaan kovin monelle ole koko laajuudessaan  paljastanut mitä kaikkea me suunnittelemme ja puuhailemme. Saavat sitten aikanaan huomata mitä tapahtuu. Olenpa joskus kuullut kommenttia että ihminen ei ole aivan normaali jos haluaa elää jossakin kaukana kaupungin melskeestä, sillä elämässä ei tällöin kuulemma ole mitään sisältöä. Itse olen salaa sitä mieltä että jos ei kunnon maalaiselämään ole osallistunut niin ei oikeasta elämästä tiedä yhtään mitään (tämä kommentti kannattaa ottaa huumorimielessä). Jokainenhan varmaan toisaalta ajattelee sen oman elämänfilosofiansa olevan paras. Paras että itse tietää mikä elämässä tekee onnelliseksi.

Iskä taas kalassa?
Moni omavaraisuuden toteuttaja tuntuu olevan jollakin tapaa omaperäinen sillä nykypäivänä omavaraisuuden mahdollistavat, perinteiset puitteet on innokkaasti tuhottu länsimaissa. Vaatiikin tiettyä innovatiivisuutta ja rohkeutta lähteä tälle polulle. Mahtaako kuitenkin olla että hyvään perusomavaraisuuteen päässeet ihmiset ovat tulevaisuuden suunnannäyttäjiä? Kun elintaso vääjäämättä joskus laskee ja kenties meidänkin maamme kriisiytyy, keiden puoleen ihmiset silloin kääntyvät? Toivottavasti
katastrofeilta vältytään ja toistaiseksi keskitymme nauttimaan ateriasta joka koostuu itse pyydetystä kalasta, metsäsienistä ja oman maan perunoista. Omien kätten jälki ja työn tulos sekä luonnon rauha palkitsee lopulta. Pitäkööt muut miten juntteina tahansa :)





Samalla aiheella löytyy lisää kirjoituksia seuraavista blogeista:
 Korpinkiven tupa 
 Farmer to bee
 Korkeala
Sininen tupa

lauantai 14. toukokuuta 2016

Tulevan kotimme "varustelutaso" ja mitä ihminen oikeasti tarvitsee

Kaikissa perheen hankinnoissa ja suunnitelmissa pyrin ottamaan huomioon sen että mitään turhuuksia ei meille haalita. Mottona on että tarvitsenko vai haluanko tämän vai voiko ilman sitä elää? Jos vastaus on epävarma hankinta täytyy jättää harkintaan ja siihen palataan kun asia selkiytyy. Tämän takia onkin hyvä pyrkiä suunnittelemaan hankintoja ja satsauksia hyvissä ajoin etukäteen.

Kovasti olemme tuumailleet miten pieni, keltainen mökki kannattaa suunnitella sillä sinne ei missään nimessä ylimääräisyyksiä mahdu. Jonkun mielestä talo voi olla perheelle liian pieni mutta miten sellaista edes pystyy määrittelemään. Järjestelmällisyys ja hyvät sisustusratkaisut kompensoivat mukavasti tilanpuutetta ja vain kekseliäisyys on rajana (ja ehkä budjetti, kröhöm). Pienehkössä tilassa on sekin etu että lämmitystarve on vähäisempi joten energiaa säästyy. Maailmallahan on nyt muuten pinnalla "tiny house"-konsepti ja tähän kategoriaan lukeutuvat talot ovat kooltaan alle 45:n neliön luokkaa. Englanniksi aiheesta löytyy paljonkin mielenkiintoista tietoa netistä jos innostuu googlailemaan. Näihin pikkutaloihin verrattuna mökkimme on oikein ruhtinaallisen kokoinen :)



Viime kesän tunnelmat. Eikös se ole hyvä näin vai jotainko tälle pitäisi vielä tehdä?
 

Alkujaanhan mökissä on ollut vain keittiö, olohuone ja eteinen. Keittiö saa jäädä omalle paikalleen, samoin eteinen mutta olohuoneeseen tulee lisäksi pieni kylpyhuone. Kylpyhuoneeseen laitamme kuivakäymälän jonka lisäksi aivan normaalisti käsienpesualtaan, suihkun ja pyykinpesukoneen. Pyykinpesukone on mielestäni kaikista kotitalouskoneista korvaamattomin, siitä en luovu! Harmaa vesi on tarkoitus johtaa omaan suodatinjärjestelmäänsä. Suihkun lisäksi on sitten ulkosalla se saunamökki joka on peseytymiseen aivan oivallinen.
Pihan perältä löytyy myös perinteinen huussi joka minusta on aivan hyvä säästä riippumatta. Niin herkkähipiäinen ei voi olla että huussin istuinta jotenkin pakkasilla kavahtaisi, eihän :) Ainoastaan öisin tai sairaana ollessa on mukava jos voi asioida sisätiloissa. Ennenhän käytettiin yöastiaa mutta se on minulle jo vähän liikaa. Tottumiskysymys sekin kaiketi...
Tästä tuli muuten mieleen että miksei omakotitaloissa nykyään, ainakaan Etelä-Suomessa, ole ulkohuussia? Olisipa järkevää jos vesivessaa käytettäisiin vain erityistapauksissa tai vain kylmään vuodenaikaan. Ehkäpä tiukemmat jätevesisäädökset pakottavat ihmiset harkitsemaan vaihtoehtoja vesivessan tilalle tulevaisuudessa.



Putkityöt tehty ja välikatto madallettu. Näkymä keittiöstä olohuoneeseen.


Olohuoneeseen saa jäädä lämmönlähteeksi pieni, alkuperäinen pönttöuuni. Noin muuten olohuone jää suhteellisen pieneksi eli sinne mahtuu ehkä sohva ja hyvässä lykyssä kirjahylly. Luulenpa että keittiöstä tulee toisaalta enemmänkin semmoinen oleskelutila kuin olohuoneesta. Emmehän me nytkään vietä telkkari-iltoja tai harrasta muitakaan aktiviteetteja mitä olohuoneissa nyt tehdään.
Eteiseen tulevat sitten yläkertaan vievät portaat ja niiden alle kätketään lämminvesivaraaja. Muutoin eteinen saa olla melko sellaisenaan.








Vintti ennen toimenpiteitä.
Yläkerrassa on ollut vain kylmää vinttitilaa mutta teemme sinne kaksi makuuhuonetta. Alunperin oli tarkoitus tehdä vain makuuparvet mutta nyt saimmekin idean hieman alentaa välikattoa, jolloin yläkerran huoneisiin saa ihan seisomakorkeuden. Pikkuisen alakerran huonekorkeus siis laskee mutta ihan normaalin rajoissa kuitenkin pysytään. Makuuhuoneisiin rakennamme komerot koko pitkälle seinälle molemmille puolille minkä pitäisi ratkaista säilytyspulmat. Kaappejahan emme mihinkään saa mahdutettua kun neliöitä on sen verran vähän, mutta pienetkin tilat saa tehokkaasti käyttöön kunhan suunnittelee ne hyvin ja niin että kaikille tavaroille on oma paikkansa.

Keittiö joskus viime vuonna.
Keittiöstä on jossain vaiheessa 70-luvulla purettu pois puuhella mutta tämän epäkohdan aiomme korjata. Puuhella muurataan uudestaan ja siitä tulee pääasialllinen ruuanlaittopiste sekä lämmönlähde. Hätätapauksia varten olemme ajatelleet hankkia myös sähköhellan ja uunin, vaikka minä vähän niiden suhteen epäröinkin. Saaristossakaan ei ole kuin puuhella ja siellä kaikki ruuat valmistuvat näppärästi ja puuhellan uunissa voi samalla myös leipoa. Luksusinvestointeihin kuuluu myöskin tiskikone ja tietysti juokseva vesi hanasta, jota varten olisi tarkoitus hankkia porakaivo. Vanhoja kaivoja tontilta jo löytyy mutta veden laatu on sanoisinko melko pintavetinen.
Jääkaappi ja pakastin on ehdottomasti saatava ja niiden lisäksi talon kellarissa on kylmäkellari ruuan säilytykseen. Keittiö on kyllä suunniteltava tarkkaan sillä se on koko kodin keskipiste ja sen toimivuus ja harmonia on kaikista tärkeintä.

Aina välillä suunnitelmissa tulee vastaan se ajatus että ovatko esimerkiksi jotkin kodinkoneet tarpeellisia kuin eihän niitä ennenkään ollut. Toisaalta ennen asui myös useampi ihminen saman katon alla joten työmäärää saattoi paremmin jakaa keskenään. Tiskejäkään ei tullut yhtä paljon kun ruoka syötiin yhteisestä kulhosta minkä jälkeen jokainen nuoli oman puulusikkansa puhtaaksi. Tähän aikaan en välttämättä halua palata. Mutta tosissaan, kuka tarvitsee sähköliettä jos on puuhella? Pitääkö se helkutin sähköliesi tosiaan hommata..;)







keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Kevätpuuhia saaristossa

Teenpä pienen tiivistelmän olennaisimmista viimeaikaisista tapahtumista. Meistä itse asiassa tehtiin juttu huhtikuun Kantri-lehteen joka on Maaseudun tulevaisuuden kuukausiliite. Maaliskuussa toimittaja Kirsi Haapamatti ja valokuvaaja Suvi Elo kävivät luonamme saaristotilalla haastattelemassa ja valokuvaamassa perhettämme. Oli hauskaa ja jännittävää ja molemmat olivat todella sympaattisia ja ammattilaisia hommassaan. Sinä päivänä vain puhalsi julmetun kylmä pohjoistuuli joten olosuhteet olivat hieman hurjat. Toivottavasti eivät toimittajat vilustuneet reissun seurauksena! Juttu ei näyttäisi olevan netissä luettavissa jos ei ole Maaseudun tulevaisuuden tilaaja mutta ohessa kuvia Kantri-lehdestä. Mielestäni todella hienosti tehty kirjoitus ja kuvat. Eräs mies jopa tunnisti meidät kaupassa jutun pohjalta!





Saaressa olemme häärineet asiaan kuuluvien kevätpuuhien parissa ja onneksi sää on suosinut. Aivan upeaa, aurinkoista ja tyyntä säätä on ollut tarjolla joten olemme tehneet paljon ulkohommia. Pieni "Lohi"-paatti on pesty, perämoottori huollettu ja vene laskettu vesille. Nyt ei muuta kuin verkot vesille jos jotain kalaa tulisi.
 Kävimme hupiajelulla saaren ympäri kun sää oli mahtava vapun kunniaksi. Moni muukin oli lähtenyt saaristoon vapun viettoon sillä monella mökkilaiturilla näkyi ihmisiä iloisesti vilkuttamassa.



Isännän ilme on vähemmän iloinen, mitähän mahtaa miettiä..:)


Puuveneemme joka on vanha kunnon kalastajavene on tervattu ja odottelee tervan kuivumista. Tämä on isännän silmäterä :) Puuvene vaatii jokakeväisen huollon mutta sen kanssa puuhastelu on jotenkin aika tyydyttävää hommaa ja tervan tuoksu on ihana. Tällä veneellä totisesti on sielu.







Ryytimaa, taustalla peura-aitoja.


 
Saaristotilan puutarhaan tulivat uutena lisänä kasvulavat anopin toimesta. Hän jopa maalasi ne sopimaan rakennusten kanssa sävy sävyyn ja aikoo ilmeisesti kasvattaa niissä mm. salaatteja, tilliä ja mangoldia. Saaristotilan puutarhaan kuuluu vanhastaan omenapuita ja kriikunapuita sekä anopin ylläpitämä ryytimaa josta löytyy mm. raparperia, oreganoa, lipstikkaa ja iisoppia. Omenat ovat melko villiä (ts. hapanta) lajiketta ja elleivät valkohäntäpeurat ehdi niitä syömään niin anoppi keittää omenahilloa syksyisin.

Peurat ovatkin oikea maanvaiva sillä ne syövät puutarhasta aivan kaiken, jokaikisen varvun ja terälehden. Ne tulevat joskus aivan ikkunan viereen syömään kesäkukat ruukuista ja rutiininomaisesti käyvät iltayöllä pihalla "laiduntamassa". Siellä ne yön pimeydessä sähisevät kun joku käy ulkona eivätkä vaivaudu edes siirtymään. Jokainen kukkapenkki, kasvimaa ja istutus on aidattava mikäli haluaa säästyä peuratuhoilta ja jotkut ihmiset ovat päätyneet saaristossa jopa aitaamaan koko pihansa. Jopa krookuksen kukat ne olivat tässä eräänä yönä popsineet menemään! Vappuaterialla meillä puolestaan oli yksi kyseisistä peuroista paistina ja hyvältä maistui. Ihmekös se kun eläin on varmaankin koko viime kesän napostellut puutarhojen kukkasia ja muita herkkuja joten söimme hänet hyvällä omallatunnolla. Ainakin se oli saanut viettää onnellisen elämän, RIP.



Saaristo parhaimmillaan vappuaattona. Mieletöntä.


Saariston olemme nyt jättäneet taaksemme sillä Jeppe on taas lähtenyt merille puurtamaan palkkatyön pariin. Olen siirtynyt vähäksi aikaa kaupunkiin käytännön asioita setvimään mutta onneksi pääsemme kohta tästä rotankolosta pois. Ensin muuttohommia ja sen sellaista, pian helpottaa!